ELÄINTARHA

Sm-toko 6.6.2007

 Jännitin kisoja niin etten saanut kunnolla nukutuksi. Olin varma että sataa vettä ja etten löytäisi koko kisapaikalle. Ei sen puoleen, niillä ohjeilla mitkä järjestäjiltä sain en olisi ikinä löytänyt perille… Noh, matka meni mukavasti ja olin jo hyvissä ajoin paikalla. Sitten vaan seikkailemaan ympäri aluetta ja etsimään muita. En edes hoksannut ottaa Pimua mukaan tunnistukseksi, mutta niin vaan joukkuelaiset ja  kannustusjoukot löytyivät.

Joukkueessa oli 5 koiraa alhaalla vasemmalla on heistä kuva. Tuulikki ja Lara EVL, Marianne ja Pimu ALO, Tuija ja Baila VOI, Malla ja Rene AVO, Leena ja Rita ALO. Lisäksi kannustin joukoissa olivat Kroatianpaimenkoira Matti, Johanna ja Kassu sekä Yleismiesjantusena Tuuli.

Sm-joukkue 2007 

 Rita ja Pimu relaa kisasuorituksen jälkeen  Rene, Pimu ja Rita Alo luokan koirat

Kuvaaja yllä: Tuuli Nurmi

Alo liikkeet suorittettiin kolmella eri kentällä mikä oli ihan mukavaa, koiraa pääsi palkkaamaan välillä. Parhaiten meistä pärjäsivät Leena ja Rita huimilla pisteillä 191 ja KP. Huonosti ei toki mennyt Mallalla ja Renelläkään pisteitä kertyi plakkariin 164. Me Pimun kanssa pidimme perää vaatimattomilla pisteillä 154,5

Jotain sen suuntaista osasin odottaakkin ja olin lievästi pettynyt suorituksen jälkeen. Pettymys vaihtui kuitenkin iloon kun osa tuloksista ilmestyi seinälle, me olimme sittenkin saaneet kasaan ykköstulokseen tarvittavat pisteet! Kaduin heti pahaa tuultani ja kipaisin ostamaan Pimulle pitsan palan…

 Meni 3 tuntia ja tulokset tarkastettiin, ilo vaihtui jälleen pettymykseksi kun pisteet tippuivat 2tulokseen.

Kokemuksena kuitenkin hieno päivä jossei odottamista lasketa, ja ei siitä sen enenpää… Mikä parasta, tavattiin Pimun kanssa monta uutta ystävää, kiitos kaikille! Eikä snautsereitten sijoituskaan mikään ihan heikko ollut, 13/66 (pist.577,5) HYVÄ PARTASUUT!!!!

heinäkuu 25, 2007 - Kirjoittaja: P&H&H&H&W&M&M | Toko kokeet | | Ei kommentteja vielä

Ei kommentteja toistaiseksi.

Jätä kommentti