JK2
Saimme eilen kuulla että pääsemme tänään avoimen luokan jälkikisaan varasijalle. Mietin kauan että otanko paikan vastaan ja näin ollen myös otan tietoisen riskin siittä että kaikki menee persiilleen. Muutama viime kisahan on mennyt mönkään mikäli muistatte. Päätin kuitenkin kokeilla, meni syteen tai saveen.
Heräsin yöllä klo 03 koska jännitin niin paljon. Luin siinä sitten sääntökirjaa ja kirosin mielessäni etten ole opettanut koiralleni kunnolla eteenmenoa. Uni ei tullut enää uudelleen silmään ja niinpä me olimme kisapaikalla jo klo 7.30 vaikka kisat alkoivat vasta klo 9.00. Tein sämpylöitä ja puuhastelin kaikkea mahdollista että jännitys laukeaisi.
Kilpailu aloitettiin maasto-osuudella ja sinne arvottiin kisanumerot. Minä sain kakkosen, sama muuten joka oli alokkaan kisassakin. Jana on ollut meillä vähän ongelmallinen, Pimu tykkää lähteä aina takajäljelle. Jostain syystä tällä kertaa niin ei käynyt ja koira syöksyi oikealle jäljelle ihan viivasuoraan. Ensimmäinen keppikin löytyi ongelmitta ja päästiin jatkamaan. Kepissä oli nro 2 ja minähän paniikissa ajattelin että ollaan tultu ekan kepin yli… Kunnes tajusin että sehän on se minun jälkeni numero
Ekassa kulmassa oli vaikeuksia ja jälki hukkui. Maltoin antaa koiran ratkaista tilanteen ja päästiin eteenpäin. Jälki oli kaikkiaan 1km pitkä ja ylitti metsätien kahteen kertaan. Katajapuskastakin mentiin läpi. Toisessa kulmassa jälki hukkui taas hetkeksi, mutta sekin selvisi. Kun Pimu oli nostanut kolme keppiä, olin iloinen ja toivoin hiljaa mielessäni että myös loput löytyisivät. Tasaisesen nopeaan tahtiin jatkettiin, minä en edes enää tiennyt missä oltiin. Mutta niin vaan päästiin loppuun asti ja kuusi keppiä oli kasassa. Fiilis oli kieltämättä aika mahtava. Kiireen vilkkaa ajettiin luovuttamaan keppejä esineruudulla odottavalle toimitsijalle.
Pimu ja hieno pokaali sekä palkinto herkut
Esineruutu meni ihan nappiin. Pimu tarkisti rajat, nappasi esineen, toi minulle, haki toisen ja aikaa oli kulunut yhteensä 1,24minuutta.
Nyt alkoi taas jännittää että miten tottisosuus menisi… Päästiin ensimmäisenä parina kentälle ja aloitettiin paikalla makuulla. Pientä vinkunaa lukuunottamatta se sujui hyvin. Seuraaminen oli Pimumaista väljää, ajoittain oli jopa kontaktia. Liikkeestä istuminen meni makuuksi, samoin seisominen. Maahanmeno ja luoksetulo menivät hyvin. Noudossa Pimu pudotti kilon kapulan ja selvästi oli lähdössä leikkimään sen kanssa, kun annoin uuden käskyn ja kapula palautui minulle. Hyppynoudossa tuli kosketukset esteeseen molempiin suuntiin ja kapulan luovutus oli hidasta kun neiti pureutui kapulaan kiinni. Estenouto sujui samalla lailla. Eteenmenossa jouduin antamaan kaksi käskyä mutta hiphurraa, se irtosi!!
Pisteitä tottiksesta 80, metsästä 200, 1.tulos , JK2 ja sijoitus 3/10.
Tuomarina Timo Nopanen.
Päivän muutkin tulokset olivat huippuja. 9 tulosta joista 8 ykköstä ja yksi kakkonen. YES.
8 kommenttia »
Jätä kommentti
-
Arkisto
- huhtikuu 2009 (2)
- maaliskuu 2009 (2)
- helmikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (2)
- marraskuu 2008 (2)
- lokakuu 2008 (6)
- syyskuu 2008 (7)
- elokuu 2008 (7)
- heinäkuu 2008 (3)
- kesäkuu 2008 (1)
- toukokuu 2008 (26)
- maaliskuu 2008 (3)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS

HUIPPUMAHTISTA, Pimu!! Vähänkö sulla on SUPERnenä!!! Mäki olin eilen nuuskimas jälkee mut en kyl kisoissa ku vaan tuulin kaa. Se oli ihan huippusiistii! Mä en yleensä kerkiä näyttää keppejä tuulille ku haluun mennä täysii eteenpäin ku on niin jännää kattoo, et minne se jälki menee. Mut eilen mä näytin kepitkin ku tuuli oli laittanu niiden alle lihapullaa. Vähänkö hienoo oli! Äsken olin totistelemassa ja sielki oli siistii, kerta sain retuuttaa pingviinii monessa kohassa. Tuuli sanoo et SUPERISTI onnea teille molemmille. (Mä kyl huomautin, et eihän se Marianne löytäny yhtään keppii eikä esinettä siel kisois, mut ehkä sil tulis paha mieli, jos vaan sua onniteltais?) Nähdään hauisleirillä! Toivoo Osmo
Terve ja kiitti äiskänki puolesta noista onnitteluista! Oli kyllä ihan varmasti pisin jälki mitä meikkis on ikinä ajanu, mutta supernenällä kaikki sujuu. Hianoo että oot ruvennu kanssa jäljestää, tää on kuule siistiä hommaa!
Mää lasken jo ihan inspinä päiviä että päästäs taas näkeen…
Jee, mahtavaa tytöt! Ja onnea vielä tätäkin kautta! Teillä on kyllä hurja etenemisvauhti siellä jälkitouhuissa, nyt voitte itseenne tyytyväisinä jäädäkin talveksi tekemään sotasuunnitelmaa ensi vuodelle. Vai alatteko sitten valtaamaan hakuareenoita..?
Sanna & co
Thanks, pitänee miettiä tota hakujutskaa… Tai etsintäkoetta.
Nii hei, mehän nähään jo ENNEN hauisleirii, nimittäin YHEN VIIKON PÄÄSTÄ siel näytelmässä. Ne näytelmät on sikäli tylsii ku ei saa nuuskii tai riehuu, mut toisaalta lihapullaa saa ihan melkeen ilmatteeksi!! Mut ehkä me päästään remuumaan jonnekin, jos näytellään oikeen hyvin?! Muisk ja lääh! Toivoo Osmo
JEE! En tullu yhtään tiätäneeks tota näytelmä juttua! Mää meen heti puhuun äitelle että järjestää jotain riekkumispiekkumis juttua kans. Eli enää 5päivää ja nähään. SIISTIÄ.
Onnittelut vielä tätäkin kautta! Kiva lukea vielä tarkempi selostus täältä blogista, joten ole muutenkin käynyt aina lukemassa
Eihän teillä kauaa mene että pääsette näytelmissä käyttöluokkaan
Olis mukava nähdä taas joskus. En valitettavasti taida päästä erkkariin, kun koeviikko on samaan aikaan :/
Kiitokset onnitteluista! Taitaa meillä kuitenkin vielä hetki vierähtää ennenkuin voi edes haaveilla voittajaluokkaan osallistumisesta. On toi tottis meinaan vielä niin kesken. Harmi ettet pääse erkkariin, toivottavasti törmätään jossain muualla!
Todella suuret onnittelut teille molemmille!!!
terps. Laura ja lauma
ps. Viikon päästä nähdään, tulen parin käppänän kanssa 2. erkkariin.
Kiitos onnitteluista ja treffataan Renkossa!
Heippa Marianne ja Pimu!
Hirmuisesti Onnea JK2 tuloksesta!
Onnitteleepi Tuula ja likat
Kiitos, kiitos
Jee, hurjana onnea, just Martinalta kuultiin menestyksestänne! Pitääpä päivittää kasvatin mahtimenestys heti!
Kiitosta kiitosta!