ELÄINTARHA

Piirinmestaruuskisat 10.8.2008 Kyröskoski

Aloitetaanpa torstaista… Kaaduin rappusissa ja kierin ne alas. Kierukka polvesta on jotenkin vinksallaan. Olen hoitanut sitä jäällä loppuviikon, tähtäimessä nämä kisat. Päätin että sinne mennään vaikka pää kainalossa.

 Treenikaveri Tiina onneksi lainasi minulle kunnon polvituen, ja sen avulla könkkäsin aamulla paikalle. Kepeillä mentiin ennen kisan alkua ja ajattelin että kyllä mulla varmaan päässä vähän viiraa kun on kertakaikkiaan pakko päästä rääkkäämään itseään…

Metsässä mentiin jotenkuten, kait mä hidastin Pimua joka muutenkaan ei antanut kaikkein loistokkainta jäljestys suoritustaan. Tottikseen mentäessä sanoin tuomarille polvesta, mutta sanoi vaan kohautellen että teet sen mitä voit. Tiedän kyllä ettei tuomari voi jokaista kilpailijaa uskoa, toisilla kun lenkkaaminen saattaa olla vaan koiran nostatusta… Muuten meni ok, mutta juoksu oli tuskaa.

 

Sitten tarkempi kisaselvitys. Jäljelle meitä oli lähettämässä Reima Nuutinen ja jana ei oikein vakuuttavasti alkanut. Jälki lähti vasta takamerkiltä, Pimu oikaisi sinne jo vähän ennakkoon. Vauhtia oli ihan liikaa, välillä mentiin kauheeta kyytiä, välillä taas pyörittiin. Kaksi keppiä kuitenkin löytyi, sen jälkeen oltiin totaalisen hukassa. Pyörittiin ja ihmeteltiin, aika loppui kesken. Annoin koiran jatkaa etsimistä, tuntui kuitenkin että oltiin totaalisen eksyksissä. Neuvojen jälkeen osasin lähteä vähän oikeaan suuntaan ja Pimu alkoikin uudelleen jäljestää löytäen kepin nro 6. Keppisaldo siis 2+6, niistä ei kuitenkaan pisteitä yliajan takia. Janalta pisteitä 33.

Halusin kuitenkin jatkaa kisan loppuun ja niin oli esineruudun vuoro. Mitään huippusuoritusta ei nähty, koira etsi, mutta haisteli muutakin. Toi kuitenkin 3 tavaraa sallitun ajan sisällä. Pisteitä siis 30.

Sitten tottikseen. Pimu aloitti kaaviolla. Seuraaminen korrektia, mutta saisi olla paljon tiiviimpää ja käännöksissä tarkkaavaisempaa, täyskäännökset nopeita. Jäävät liikkeet suoritti kaikki, istuminen erittäin nopea, maahan meno saisi olla nopeampi ja seisomaan jääminen samaten. Luoksetulot nopeita, tulee tiiviisti ja suoraan, erittäin lähelle ja siirtyy hyvin sivulle. Noudot, tasamaalla meinasi edistää, jäi kuitenkin paikoilleen, toi kapulan ja ohjaaja tyri. En muistanut että olisi pitänyt odottaa 3s ennen irrotusta… Hyppynoudossa kiersi mennessä, otti kapulan ja hyppäsi takaisin. Estenouto nopea ja tarkka, kaikissa irrotuksissa ohjaaja olisi saanut paremmin rytmittää.

Eteenmeno: Koiran pitäisi mennä suorempaan ja nopeampaa eteen, vaati kaksi käskyä maahan.

Paikallamakuu: Alkoi hyvin, parin ottaessa luoksetuloa Pimu lähti minun luokse, se siis nollille.

Kaiken kaikkiaan tottispisteet 71.

 

Yhteispisteet 134, eli ei tulosta, mutta hyvä kokemus voittajan kisasta :) )

elokuu 10, 2008 - Kirjoittaja: P&H&H&H&W&M&M | Pk-kokeet | | 3 kommenttia

3 kommenttia »

  1. Huiskis (hännällä), Pimu!!! Sä oot ihan proo! Tuuli nimittäin sano et oot ollu superkoirien kisassa ja löytäny hirmuna aarteita metsästä ja totellu mahtiksesti! Se ovela jäljen jättäjä oli varmaanki osannu myös lentää, mikä on ehkä liian vaikeeta jopa superkoirien kisaan. Ei kait se muuten ois vaan HÄVINNY se jälki!! Mut onneks löysitte takas ettekä jääny mettään iki ajoiksi (paitsi et seki vois kyl olla ihan jeppistä!). Tyhmää, et aika loppu. Muuten oisit nyt jk3! Mut sit ens kerral!
    Mä meen kans jälkikisaan ja tuulii pelottaa ihan hirmeenä. Kuulemma totistelu on vaikeinta mut ei se must oo vaikeeta ku ehkä vaan joskus tympälettä. Mut katotaan sitä sit myöhemmin. NÄHDÄÄN TORSTAINA, IHANA HURJIMUS PIMATSU! Sano terkkui Hohdolle ja muille tyypeilles. Toivoo Osmo

    Kommentti�Kommentit kirjoittanut osmo | elokuu 10, 2008

  2. Kiittiriitti, meinaan mulle eilen se jälestys. Enhän mä mikään ilmajälkikoira o, oot varpilla oikeessa ja se on lähteny lentään siellä se jäljentekoukko. Enkä mä vie näillä kepeillä ois saanu sitä JK3:sta sano äispä. Pitäs löytää vähintään ne 3 ja sitte viä se 6. keppi. Mä löysin 2 ja 6. kepin.

    Sano Tuulille että mitä ihmettä SE jännittää!! SÄHÄN siellä joudut kaikki hommatki tekeen!! Nih. Vähän sillä on helppoo vaan roikkua siellä narun päässä ku sä joudut meneen nenä maata viistäen 500m…

    Mutta nähdään jo torstaina, sitte kisan jälkeen juostaan kyllä ihan sikana!!!

    Kommentti�Kommentit kirjoittanut Pimu | elokuu 11, 2008

  3. JOOOOOOOOH!!! Juostaan täböö!!! Mä olin äsken hyppäämäs ja kiipeemäs ja hakemas sitä palikkaa. Oli huippuu ja mä olin varsinki ihan huippu! Nyt meen safkaan ku mul on hirmee nälkä. Mut sit torstaina nähään! JEE! Ja mä sanon tuulille, et sen ei tarvi tehä mitään siel kisas et turha haista ressille! Kai se raukka tajus jotenki väärin ku se luki niitä sääntöjä. Toivoo Osmo

    Kommentti�Kommentit kirjoittanut osmo | elokuu 11, 2008


Jätä kommentti