Tasapuolisuuden nimissä Pimua
Eli ei tätä partanaamaa o unohdettu, treenejä jatketaan =) Jos saan videon toimimaan laitan tähän linkin tän päivän treeneistä =)
Hohto 16kk
Kauan odotettu aurinko pilkahti sen verran Kyröskoskella että saatiin otettua uus kuva Hohdosta, joka tänään täyttää 16 kk. Pässi on sujunut rauhallisesti Turku vieraitten seurassa =)

Hohto 16kk Kuvaaja Janne Halonen

Hohto 16 kk Ja kaikki mitä meillä on sanottavaa kuvauksista
Hode Tampereen KV
Jep. Hode ylitti odotukset ja sai junnuluokasta erin. Sen jälkeen voitti luokkansa ja sijoittui parasnarttu kehässä 3. saaden myös sertin =) Eli päivä oli ERIttäin onnistunut =)
Hohto posettaa

Hohto 14kk
Yep
Treenausta vähän taas herätelty. Esineruutua molemmilla, tottista samoin. Epätoivosesta räpellyksestä muutama kuva Tuulin ottamana ja molemmista myös videot.

Perusasento. Ohjaaja vois keskittyä vartalon suoruuteen.Pimu seuraa "seuraamista"

- Nouto

Nouto

- Nouto

- Pimu seuraa
Kuvahaiste
Meidät on haistettu.
1. Avaa 4. kansio, jossa säilytät kuviasi.
2.Valitse kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi
3. selitä kuva
4. Lähetä haaste neljälle bloggaavalle ystävällesi

Hohtis
Kuva ulkoilureissusta jossa oli mukana Minna, Vili, Iitu, Onni, Pimu ja Hohtis. Kuljeskeltiin ja kuvailtiin loistavassa säässä joskus Tammikuussa.
Minä haistan Mooseksen, Carloksen, Kältsän ja Bandan
Joulupatja by Heli Laaksonen
“Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil, ketkä tahto viättä lepojoulu.
Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.
Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojenella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.
Ei ol väli onk yksinäine, pariline taik perheline – joulupatja o joustava ratkaisu. Ko siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.”

- Äly ja väläys


Osmotinposmotin ja tyttökaverit
(Mullei ol mittä lisättävä tähä jouluasiasse. Tämmöttös meil viätetä pyhät tänävuan)
Jääkausi
Tässä Tuulin kiteuttämänä se mitä meillä tällähetkellä tehdään… Teksti kopioitu Pertti Vilanderin koiraneuvolan keskustelu palstalta. En ota kantaa Vilanderin menetelmiin muuten, puolesta enkä vastaan. Tätä kuitenkin kannatan.
JÄÄKAUSI ja PERUSHUOMIOIMATTOMUUS + OHJEET
Periaate: Jääkausi on 2-3 viikon mittainen ajanjakso, jolloin koiraa ei huomioida mitenkään. Sille ei puhuta, sitä ei silitellä, mihinkään sen tekemisiin ei reagoida mitenkään eikä sitä edes katsota. Koiran lelut otetaan pois jääkauden ajaksi ja mahdolliset harrastukset jäävät tauolle.
Ruokailu ja ulkoilu: Ainoa huomio, jota koiralle jääkauden aikana annetaan, on ruokakupin ojentaminen (ilman käskytyksiä ja katsekontakteja!) ja lyhyet lenkitykset HIHNASSA. Hihnakäytökseen puututaan korkeintaan ärähdyksillä + hihnan nyppäisyillä. Käskyjä/kieltoja ei käytetä myöskään ulkona. Poikkeuksena voidaan pitää koiria, joiden ongelmakäytös on lievää ja ilmenee vain sisällä. Tällaisille yksilöille saatetaan joskus sallia huomiointia tai jopa vapaana pitoa ulkona.
Häätäminen: Jos koira kyttää omistajaa liian lähellä (hakee tuijottelemalla huomiota), sen voi häätää ärähdyksellä kauemmaksi. Tahtojen taistoja ei saisi kuitenkaan syntyä. Jos koira ei usko ärähdystä ennen jääkautta, ei sitä kannata turhaan käyttää jääkaudellakaan.
Konfliktien välttäminen: Jääkauden aikana kannattaa välttää kaikkia potentiaalisia konfliktitilanteita, joissa koiraa joutuisi kieltämään (kielto=huomiota!). Vierailijat, koirien ohitukset ym. kiihdyttävä minimiin, kaikki mahdolliset ja mahdottomat tuhoamiskohteet pois koiran ulottuvilta jne. Yleensä protestointi yltyy jääkauden alussa, kun koira yrittää saada ihmiset reagoimaan tekemisiinsä. Haukkuminen / tuhoaminen / tarpeiden teko sisälle / ym. protestointi pitää kuitenkin jättää TÄYSIN ILMAN HUOMIOTA.
Jääkauden kesto: Jääkausi alkaa tehota koiran kovuudesta riippuen muutamassa päivässä tai sitten muutamassa viikossa… Kaikkiin se on kuitenkin tehonnut, jos omistaja pysyy tiukkana eikä sorru komentamaan / kehumaan / huomaamaan koiraa muuten. Jääkautta voi alkaa purkaa, kun koira on selvästi alistunut kohtaloonsa eikä kerjää enää huomiota omistajilta. Jääkausi on ollut riittävän pitkä, kun kaikki protestointi ja pomoilu on loppunut. Yleensä koira vain makailee ja vaikuttaa muutenkin hiukan masentuneelta jääkauden lopussa.
Jääkauden purku: Purku tapahtuu vähitellen, osaava koirankouluttaja neuvoo kullekin koirayksilölle sopivan purkutahdin nähtyään koiran. Purku saattaa tapahtua esim. näin:
Ensimmäisellä viikolla jääkauden lopettamisen jälkeen koiraa ainoastaan KIELLETÄÄN, mikäli se tekee jotain kiellettyä. Kiellon pitäisi tehota jääkauden jälkeen entistä paremmin, koska koira ikään kuin arvostaa ihmisen sanaa enemmän kuin ennen. Toisella viikolla koira kutsutaan KERRAN PÄIVÄSSÄ luokse, sitä silitellään hetki ja sitten se käsketään pois (ärähdyksellä tai sanalla, mikäli sana on koiralle opetettu). Näin edeten huomiota lisätään VÄHITELLEN kohti normaalihuomioimattomuutta. Jos koira alkaa protestoida /vaatia huomiota / palata entisiin huonoihin tapoihin, ollaan edetty liian nopeasti ja palataan taas astetta jäisempään olemiseen.
NORMAALIHUOMIOIMATTOMUUS
Tarkoitus: Koiran pitäminen omalla paikallaan laumahierarkkian alimmalla portaalla; yhteiselämän tekeminen sujuvaksi ja mukavaksi; johtajuuden osoittaminen koiralle sen omalla kielellä.
Periaate: Mihinkään KOIRAN EHDOTTAMAAN ei ikinä reagoida mitenkään. Jos koira tulee hakemaan rapsutuksia, se ärähdetään tiehensä. Jos koira hakee huomiota haukkumalla, ei välitetä. Jos koira vikisee saadakseen nopeammin ruokaa, sille ei anneta mitään. Kun koira tulee tervehtimään kotiin palaavaa omistajaa, sitä ei tervehditä. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuitenkin koiraa voi silitellä mielin määrin ja sen kanssa voi harrastaa ja leikkiä vaikka kuinka paljon, KUNHAN aloite tekemiseen tulee AINA ihmiseltä. Koira kutsutaan luokse siliteltäväksi/leikkimään ja käsketään lopuksi pois. Koira käsketään luokse tervehtimään kotiintulijaa, mutta vasta kun se on täysin rauhoittunut omiin oloihinsa eikä pyöri jaloissa tervehtimistä odottaen.
Kesto: Normaalihuomioimattomuus pätee koko koiran loppuelämän ajan. Omalle koiralle sopiva linja löytyy kyllä, kun tarkkailee koiraa aktiivisesti. Nöyrälle, hyvin käyttäytyvälle, paikkansa tietävälle koiralle voi sallia poikkeuksia ja vastata välillä sen ehdotuksiin. Pomoiluun taipuvaisen jästipään kanssa saa olla tarkempi. Aina, jos koira alkaa oireilla protestoimalla / olemalla tottelematon / uhittelemalla, huomioimattomuutta tiukennetaan. Uutta jääkautta ei tarvita, mikäli oikea huomion/huomioimattomuuden taso on löytynyt ja siitä on pidetty kiinni. Jos kuitenkin lipsumisia tapahtuu ja koira alkaa käyttäytyä ei-toivotusti, voi jääkauden myös uusia.
Pack to bisness
Yep, on noi päivittelyt taas olleet vähän niin ja näin. Paskalistaa jaksoin pitää tasan heken. Oli siitä kyllä hyötyäkin, huomasin että ruoka kannattaa antaa sittenkin kaksi kertaa päivässä (kiitos Niina) ja koirulit viedä joka kerta remmillä ulos. Takapihahan on aidattu ja yritin sitä käyttää hyväksi, mutta ilmeisesti kumpikaan ei tehnyt siellä muuta kuin tuijotti epätoivoisena sisälle…
Viikonloppu oli aivan loistava! Kokoonnuttiin naisissa Immulaan höpisemään, nauramaan ja rentoutumaan. Alku ei vaan ollut kovin lupaava. Heti lähtiessä unohdin tarjottavat joten piti palata takaisin, vähän ennen Immulaa huomasin unohtaneeni pankkikortin kotiin. Jee. Eikä tässä vielä kaikki…
Tarkoitus oli lähteä heti Kärkölään, sisustusliike Piironki ja Pioniin. Eikun naiset autoon, osoite naviin ja 40minsaa perille. Tai sitten ei… Navi ohjasi meitä pitkin pikkuteitä, pihojen läpi ja mettikköön. Takapenkillä oli parhaat kuskit kuten aina ja ratintakana olija sai kiristellä hampaitaan kun loistavat “AJA NYT S***NA” ja muut yhtä fiksut kommentit lentelivät
Matkaan meni aikaa yhteensä 2,5h. Perillä meitä odotti loppu porukka ihmeissään… Onneksi Terhin liikkeessä oli niin loistava tunnelma että kireyskin oli tipotiessään. Jos liikutte Kärkölässä niin käykää ihmeessä tutustumassa!
Takasin ajaessa jo naurettiin menomatkan kömmäilyilly ja makneettikentille
) Sitten päästiin nyyttäri juusto-ja kakkupöydän kimppuun. Saunaa lämmitettiin, tehtiin manikyyriä ja halukkaat kävivät saunassa. Saunan jälkeen sai päähierontaa allekirjoittaneelta mikäli halusi. Kertakaikkiaan loistavaa seuraa ja vatsalihakset sai kyytiä
Toivottavasti otetaan pian uusiksi!!
Sinun ja minun koira
Sinun ja minun koiran välillä on suuri ero:
Sinun koirasi on laiska – Minun on rauhallinen.
Sinun koirasi on lihava – Minun koirani on vankkarakenteinen.
Sinun koirasi on tyhmä – Minun vain oppii hitaasti.
Sinun koirasi on stressaantunut – Minun on leikkisä.
Sinun koirasi on huonosti kasvatettu – Minun on itsenäinen.
Sinun koirasi on hemmoteltu – Minun on perheenjäsen.
Sinun koirasi on itsepäinen – Minun luottaa itseensä.
Sinun koirasi liikkui huonosti – Minun liikkui huonolla alustalla.
Sinun koirasi voitti, koska tunnet tuomarin – minun, koska se oli paras.
Sinun koirasi hävisi, koska tuomari osasi asiansa – Minun hävisi, koska tuomari ei tuntenut rotua.
Sinun koirasi kerjää – Minun on vain utelias.
Sinun koirasi haukkuu – Minun vahtii.
Sinun koirasi on arka – Minun on varovainen.
-tuntematon-
-
Arkisto
- huhtikuu 2009 (2)
- maaliskuu 2009 (2)
- helmikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (2)
- marraskuu 2008 (2)
- lokakuu 2008 (6)
- syyskuu 2008 (7)
- elokuu 2008 (7)
- heinäkuu 2008 (3)
- kesäkuu 2008 (1)
- toukokuu 2008 (26)
- maaliskuu 2008 (3)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS

